
Burgas - Khan’s Tent -ravintola
Tämän riehakkaampaa bulgarialaista iltaa saa etsiä! Nauti Khan's tent -ravintolassa klassisesta neljän ruokalajin illallisesta ja maailmanluokan kabareesta, josta vastaa kansainvälinen esiintyjäryhmä. Lisäksi maisemabaarista on upeat näkymät yli Sunny Beachin lahden.Tapahtumapaikka, jonka paikalliset tuntevat nimellä Hanska Shatra, sijaitsee kukkuloilla Sunny Beachin yläpuolella. Tänne keskiajalla hallinnut Khan Krum perusti leirinsä piirittäessään Nessebaria. Bulgarian historia ja perintö ovat keskeisellä sijalla myös Khan's tentin illassa.Kuljetukset tapahtumapaikalle on järjestetty puolestasi. Paikalle päästyäsi voit istahtaa nauttimaan neljän ruokalajin illallisen ja ihailemaan upeaa esitystä, johon kuuluu akrobatiaa, tanssia ja suosittua bulgarialaista livemusiikia. Kokonaisuus on kerrassaan huikea. Illan päätteeksi on järjestetty kuljetus takaisin hotellille.
en
en

Burgas - Sozopolin kaupunkikierros ja veneretki
Tutustu Sozopoliin, muinaiseen Mustanmeren helmeen. Teet ensin veneretken Bulgarian suurimman saaren, Sveti Ivanin saaren ympäri. Seuraavaksi lähdet opastetulle kävelykierrokselle Sozopolin mukulakivikaduille. Lounaan jälkeen tutustut lumoavaan Ravadinovon linnaan.
de, en, fr, nl, pl
de, en, fr, nl, pl

Burgas - Maastoautosafari Bulgarian Balkanin vuorilla Sunny Beachilta
Tällä jännittävällä retkellä tutustut aitoon Bulgariaan maaseudulla. Hyppää maastoauton kyytiin ja lähde villille ajelulle Balkanvuorille ylittämään Aheloy-joki ja ihailemaan kaunista luontoa. Dimitar, yksi asiantuntevista paikallisoppaistamme, kertoo: ”Vierailet Kozichinon kylässä, joka on täydellinen paikka kokea aito bulgarialainen maaseutuelämä. Kozichino on tunnettu pyrkimyksistään säilyttää alueen vanhat käsityötaidot, tavat ja perinteinen bulgarialainen arkkitehtuuri."Matkan varrella on muutama pysähdys. Lapset pääsevät leikkimään aarteenmetsästäjiä ikivanhassa tammimetsässä GPS:n opastamina, kun taas aikuiset voivat vapauttaa sisäisen Robin Hoodinsa jousiammunnan parissa. Matka jatkuu kauniissa maisemissa Tabitessa, josta avautuu upea panoraamanäkymä – täydellinen valokuvauspaikka. Lounasaikaan käymme ajattomassa Kozichinon kylässä tutustumassa kulttuuriin etnografisessa kompleksissa.Tällä sisäpihalla pääset tutustumaan kylän elämään, tutkimaan täynnä paikallisia aarteita olevaa museota ja nappaamaan valokuvia perinteisessä asussa. Lounaaksi nautit kaalisalaattia sekä grillattuja jauhelihavartaita leivän sekä oluen ja talon oman limonadin kera. Eikä tässä vielä kaikki – Safari-orkesteri soittaa musiikkia aterian aikana, jonka jälkeen on vuorossa vielä maastoautoseikkailu Gyulovtsaan, jossa sinua odottaa raki-maistiaiset.
de, en
de, en

Burgas - Nessebarin Aqua Park -vesipuisto
Aurinko, liukumäet ja aurinkovoide ovat päivän ohjelmanumeroita Aqua Park Nessebar -vesipuistossa. Luvassa on railakasta menoa puiston 38 vesiliukumäessä ja uima-altaissa. Välissä voi levätä aurinkovuoteilla. Puistosta nauttivat taatusti kaiken ikäiset. Koska kuljetus on jo hoidettu puolestasi, tarvitset mukaan vain uima-asusi ja seikkailumielesi. Kiidä alas spiraalia, kisaile alas Phantomia tai laskeudu Deep Blueen. Alueelta löytyy myös Slalom, Wild Cobra ja monia muita vesiliukumäkiä.Rentoutumista kaipaavat voivat viettää aikaa kahdella joella, vesiterapia-altaissa ja porealtaassa. Sillä välin lapset voivat riehaantua vesilinnassa ja uima-altaassa tai osallistua yhteen päivän aikana järjestettävistä esityksistä.
en
en

Bata on vaikeasti saavutettava kylä Keski-Bulgarian vuoristossa. Sen syrjäinen sijainti on auttanut pitämään perinteet elossa, joten se on mitä ihanteellisin paikka bulgarialaiseen illanviettoon. Nautit perinteisiä ruokia maalaisravintolassa rajattoman viinin kera, katselet kiehtovia kansanperinne-esityksiä ja näet upean tulitanssin, joka on yksi maan vanhimmista tavoista.
de, en, pl
de, en, pl

Burgas - Lazy Day -risteily Nessebarista
Lähde veneilemään tälle auringon- ja merentäyteiselle kokoperheen hauskalle risteilylle Bulgarian Mustallamerellä. Nessebarin loitotessa voit nauttia aamusta merenrantamaisemissa, uimalla ja ottamalla aurinkoa. Kun mukaan kuuluu vielä lounas ja juomat, saa tämä retki varmasti lomatunnelman huippuunsa. Miehistö toivottaa sinut tervetulleeksi, ja lähdet risteilemään rannikolta Nessebarin jäädessä kaukaisuuteen. Aluksella on tarjolla kalastusvälineitä, auringonottopaikkoja sekä baari, joka on avoinna koko risteilyn ajan.Matkan varrella sinulla on runsaasti aikaa syventää rusketustasi kannella tai ottaa mukava asento ja rentoutua. Ankkurin pudotessa veteen, voit pulahtaa mereen tai jatkaa auringonottamista, samalla kun aluksella aletaan valmistamaan herkullista buffetlounasta. Lounaan jälkeen perheen pienimmille on luvassa vielä muutama peli, ennen kuin alus palaa takaisin satamaan.
en
en

Burgas - Ostoksia, markkinat ja nähtävyydet
Jos shoppailu on sinun juttusi, niin tämä kokopäiväretki Kableshkovon kylään ja Bourgasin kaupunkiin on taivas maan päällä. Ensimmäisenä vuorossa ovat Kableshkovon perinteiset markkinat, joita seuraa vierailu Bourgasin ostoskeskuksessa. Päivää täydennetään vielä vapaa-ajalla keskustassa, jossa voit tutustua kaupungin nähtävyyksiin tai vaan levätä.
en
en

Burgas - Kapteeni Jackin huviristeily kuljetuksilla
Tämä koko perheen meriseikkailu on täynnä hauskanpitoa. Kolmikerroksisella Sea Star Sunny Beach -aluksella on viihde- ja ruokailutilat sekä viihtyisä aurinkokansi. Aikuiset voivat keskittyä laiskottelemaan kannella, kun taas pienet matkustajat pääsevät mukaan huisin hauskaan ohjelmaan. Ohjelmasta vastaa rempseä miehistö, jotka esittävät kapteeni Jackia ja hänen merirosvojaan.
en
en

Burgas - Ylellinen perheristeily Nessebarista
Mustanmeren ylellinen katamaraaniristeily, jolla on tarjolla rutkasti ruokaa ja juomaa, on yksi parhaista tavoista rentoutua lomalla. Tämä päiväretki Bulgarian Rivieralla saa sinut rentoutuneeksi ja entistäkin ihastuneemmaksi tähän maailmankolkkaan. Kokenut opas Stefan sanoo: ”Ja mikä parasta, tämä on luksusristeily, joka ei rasita kukkaroa. Jokaista ryhmän aikuista kohden yksi lapsi pääsee alukselle ilmaiseksi – täydellinen tekosyy tuhlata jäätelöön tai baklavaan maissa."Valitsemasi kulkuneuvo ei voi olla paljon nykyaikaisempi kuin tämä. Pääset seilaamaan upouudella katamaraanilla – Mustanmeren suurimmalla luksuskatamaraanilla. Kun alus on lähtenyt liikkeelle, lounaaksi on tarjolla salaattia, lihaa, juustoja ja pastaa avoimen baarin juomien kera. Tällä yksinomaan TUI:n risteilyllä on jopa animaattori viihdyttämässä lapsia (pieniä ja suuria).Kun lähdet Nessebarista, käänny ihailemaan vehreiden metsien ja terrakottakattojen täplittämää rannikkoa. Merellä voit ottaa aurinkoa, uida ja snorklata. Miehistö tuntee parhaat pysähdyspaikat, joten pue maski ja snorkkeli yllesi ja tutustu vedenalaiseen elämään etsien merihevosia ja rapuja. Stefan lisää: ”Täällä näkee usein pullonokkadelfiinejä – ne ovat niin leikkisiä ja rakastavat aluksen edellä hyppimistä, kun katamaraani purjehtii täydellä vauhdilla.” Olipa sinulla onni nähdä näitä älykkäitä eläinystäviä tai ei, tämä luksusretki on taatusti perhelomasi kohokohta.
en
en

Burgas - VIP-auringonlaskuristeily
Vain harva asia on romanttisempi kuin auringonlaskuristeily. Tämä vain aikuisille tarkoitettu katamaraaniristeily vanhan Nessebarin ympäristössä täyttää kaikki vaatimukset. Astuessasi alukselle, pääset nauttimaan avoimesta baarista ja upeista näköaloista. Kapteeni laskee ankkurin häikäisevän auringonlaskun aikaan ja nautimme illan päätteeksi kuohuviiniä ja tuoreita naposteltavia.
en
en

Burgas - Sunny Beachin mönkijäsafari
Tällä retkellä kuljetaan Bulgarian Mustanmeren maisemissa. Hyppää mönkijän kyytiin, ja hurjastele pitkin teitä ja polkuja 50 minuutin adrenaliinipitoisen seikkailun aikana. Tutustu Sunny Beachin ympäristöön jännittävällä tavalla.
en
en

Burgas - Nessebarin kierros sisältäen viininmaistelun
Tällä retkellä näet kauneudestaan kuuluisan Balkanin kohteen ja maistelet Bulgarian parhaita viinejä. Lähdet kävelykierrokselle Unescon maailmanperintöluetteloon nimettyyn Nessebariin ja maistelet viinejä yhdellä Mustanmeren parhaiksi luokitelluista viinitiloista. Elena, yksi asiantuntevista paikallisoppaistamme, kertoo: "Pyhän Sofian kirkko oli tuhannen vuoden ajan yksi Mustanmeren alueen tärkeimmistä uskonnollisista kohteista. Se rakennettiin 400-luvulla, ja se on yksi maailman vanhimmista kirkoista."Päivä alkaa opastetulla kävelykierroksella Nessebarin vanhassa kaupungissa. Mustaanmereen työntyvässä kapeassa niemessä sijaitseva kaupunki on historialtaan niin rikas, että se on nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi. Täällä on niin paljon historian kerroksia, että arkeologien on täytynyt tutkia kaupungin vedenalaisia jäänteitä ymmärtääkseen sen historiaa. He saivat selville, että sen asuttivat ensin traakialaiset, sitten kreikkalaiset, roomalaiset ja ottomaanit.Kuljeskele vanhojen puutalojen reunustamilla mutkittelevilla kaduilla, jotka ovat kiilautuneet kymmenien vanhojen kirkkojen väliin, joista vanhimmat ovat peräisin 1 500 vuoden takaa. Kierroksen jälkeen sinulla on vapaata aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Päivän päättää vierailu DiVes Estate Winery -viinitilalla, jossa voit maistella Bulgarian parhaita viinejä maaseutumaisemien ympäröimänä. Elena sanoo: "Roséeviini on erinomainen. Se on valmistettu paikallisesta pamid-rypälelajikkeesta, joka menestyy meren rannalla, ja siitä syntyy viini, joka on täynnä hienostuneita ja raikkaita makuja."
en, pl
en, pl